torstai 19. helmikuuta 2015

"Choose a job you love and you will never have to work a day in your life "..

Iltaa ! Nyt näin yön pimeinä tunteina ajattelin kirjoitella hieman päätöksestä jonka tein hakiessani hiusalalle.
 Suoritan siis kaksoistutkintoa, eli olen myös lukiossa. Mulle kaksoistutkinto on ollut aivan täydellinen valinta. Oon aika nopeasti kyllästyvää sorttia ja siksi tää on ollu mahtava. Kovin mua hakuvaiheessa peloteltiin kuinka "kaksoistutkinto on todella rankka" yms. Onneksi heitin ne pelottelut toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos koska tiesin että musta on kyllä siihen. Toki kirjoituksien lähestyessä tilanne on eri, luonnollisesti. Älkää missään nimessä menkö epäröimään hakuvaiheessa olevan henkilön alavalintaa, varsinkaan tuolla tyylillä. "Et tuu pärjäämään siellä, ihan liian vaikeeta sulle" ei ei ja vielä kerran ei. Jos oikeasti ala kiinnostaa ja on se intohimo alaa kohtaan, oppii mitä vaan. Takaan sen. En oo oikeen koskaan ollut hyvä matikassa, varsinkaan prosentti- ja suhdelaskuissa. Kas kummaa, hiusalalla opiskellessani ja hyväksi värjääjäksi haluavana opin sekoittamaan eri suhteita todella nopeasti.

Miksi hiusala ? Miksei pelkkä lukio ? Hiusala on mulle loistava valinta, koska rakastan asiakaspalvelua. Asiakkaan toiveen toteuttaminen ja se onnistumisen tunne on se joka auttaa mua jaksamaan uusien asioiden oppimisessa. Se kun näkee asiakkaan olevan oikeasti tyytyväinen just mun käsien työhön.
Luovuus.Mä tykkään ihan hirveesti tehdä mun käsillä töitä ja nähdä tulos heti, enkä 5 vuoden päästä. Parturi-kampaajana saan käyttää omaa luovuuttani niin kampauksissa kuin värjäyksissä. Rakastan suunnitella eri värien lomassa kampauksia.
Hiusala on karsinut musta ne viimeisetkin ujouden rippeet joita mussa kuitenkin oli, vaikka aina oon sosiaalinen ollutkin. En enää todellakaan ujostele vähääkään lähestyä täysin tuntematonta asiakasta ja toteuttaa hänen toiveitaan. Itsevarmuutta olen saanut tämän ensimmäisen vuoden aikana koko ajan lisää. Päivääkään en ole katunut alalle lähtemistä. Lukion otin amiskan rinnalle ainoastaan ja vain jatko-opintojen takia. Kaksoistutkinto avaa mulle niin pajon enemmän ovia.

Toki mun täytyy nyt myöntää, että en aio parturi-kampaajan hommia lopun elämääni tehdä. Ainakaan näillä näkymin. Mutta ehdottomasti aion pysyä alalla hyvän tovin ! En kuitenkaan eläkkeelle asti. Saa nähdä mitä tulee vielä vastaan.. matkaoppaaksi aion myös jossain vaiheessa kouluttautua, sillä kielet ja eri kulttuurit ovat todella lähellä sydäntäni.






Mulle on oikeesti todella tärkeetä että työ on just eikä melkein mun juttu.. Huhuh ! Semmonen kirjoitus tällä kertaa.. englanniks aion tehdä "käännökset" myöhemmin ! Toivottavasti tästä oli jollekkin alavalintaa pohtivalle edes jonkinnäköistä hyötyä :'D Hyvää yötä ! 

-Susanna

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Ei hiusjuttuja ? - No hairthings ?

Hei vaan hei ! Nyt en aio kirjoittaa mitään hiuksiin liittyvää, vaan ihan muita juttuja. Loma on siis vihdoin alkanut. Vietimme yhdessä mun perheen kanssa siskoni (T) 24v ja siskon tyttären (E) 5v synttäreitä ja tietenkin myös ystävänpäivää.

Hi ! Now I'll not write anything about hair. We celebrated with my family my sisters (T) 24 years and my sis daughter's (E) 5 years birthday, and of course Valentine's day.




 

Tosta kakusta tuli ihan huippu ! Pääsin jopa painamaan hopeapalloja mekkoon kiinni... hehheh. Ja tein mä ton barbien nutturan ! Ainiin, ei pitäny puhua hiuksista... sorry !

The cake was so awesome ! Yea I put those silverballs to the dress. "Big job".. And I made that bun for barbie ! Oops, I said no hair things today... sorry !




Illalla pelailtiin ja vietettiin iltaa. Onnistuneet synttärit ! Maanantaina eli eilen lähdimme mun siskon kansss kohti Jyväskylää isämme luo hiihtoloman ajaksi. Kauheesti lunta täällä ! Talvi <3..   Seuraavassa postauksessa otetaan pieni throwback ja palataan kesään ! Paljon kuvia luvassa siis. 

Yesterday we went with my sister to Jyväskylä (my dad's home) and we are here during this holiday. So much snow here ! Winter <3..   In next post, I will take a little throwback to summer.. a lot of pics coming ! 


-Susanna





perjantai 13. helmikuuta 2015

lomalomalomalomallee !

Moikka ! Ihanaa, tänään alkoi loma ! Loman jälkeen alkaa 6 viikkoa ankaraa lukemista lukion puolella. Mutta mennään asiaan... 3 mun omaa värjäysideaa. Olisin osallistunut siihen color zoomiin, mutta valitettavast mulla ei ole ylimäärästä aikaa. Eli ensimmäinen idea tulee tässä :

Hi again ! Today my holidaybreak started ! So great. After holiday, next six weeks  are hard studying. Now I'm going to introduce 3 ideas...  



Eli etuosaan kolmio-osioissa vuorotellen murrettuja sinisiä ja kupareja raitoja. Pohjaväri saisi olla kylmä blondi.

So, kopper and blue stripes as is on the pic.

Itse tykkään tästä kovasti ! - I like this a lot !



Siinäpä niitä. Tehtiin tänään Jennan kanssa myös vaalea hius tummaksi -värjäys. Asiakkaallamme oli tyvikasvua (7), joka piti peittää ja sitten jatkaa tummaa myös hieman vaaleeseen pituuteen. Värjäystä oli hankala toteuttaa.. väri oli kovin valuvaa nimittäin.

We did "blond hair to dark" - dying. Our customer had a dark base (7). Dying was very difficult to do..

Tyvi/base: 5/37 15ml + 5/0 15ml + 1,9% 60ml = 90ml 
pieni osa pituutta/lenght: 5/37 20ml + 5/75 10ml + 1,9 % 60ml = 90ml
latva/lenght: 0/00 40ml + 1,9% 80ml = 120ml



Käytimme wellan color touchia.

We used wella's color touch.

Seuraava postaus tulee olemaan meidän Turun tukkuliike vierailusta ! Byebyeee !

torstai 12. helmikuuta 2015

Permikset - Perms

Moi ! Nyt tulee ihan pienen pieni postaus, jossa kerron muutamista permiksistä mitä oon tehny. Eli tein mun kaverille permiksen, josta en löydä kuvia (?) Mutta tein myös mun siskolle, jolle siis tein monivärjäyksenkin. Tässä kuva !

Hi ! Now I will write a very short post cos I have sooo much to do.. Post about perms by me !  I did perm for my bigsister.. 
Tein permiksen spiraalina. Oon kyl tosi tyytyväinen ! Ja nyt muita permiksiä jotka on tehny mun kaveri Elina. Olen kyllä tehnyt kyseiset rullaukset mutta kuvan otto unohtuu AINA... eli 1. Viuhkarullaus 2. Spiraali (pitkille) 3. Tiiliskivi 4. Perusrullaus.

-Susanna

torstai 5. helmikuuta 2015

GOLDWELL COLOR ZOOM 2015

.... sekä kevään hiusmuoti ! Tosiaan, heissan taas. Kävimme kahden kaverini sekä muutaman muun luokkalaisen kanssa goldwellin color zoom näytöksessä, jossa esiteltäisiin tämän kevään 'in' värit ja leikkaukset.

... and hairfashion of this spring -15 ! Hello again. On Tuesday, I went with my friends to the goldwell's color zoom show, where we saw the 'in' colors and cuts of this spring.

Näytös totisesti avasi silmäni. Uusia ideoita tulvi mieleen ja aloin jopa miettimään mun mahdollisuuksia osallistua color zoom kisaan ! Voin kirjoitella siitä myöhemmin jos aion siihen osallistua. Näytös oli noh, näyttävä. Mallit olivat kauniita ja 'juontajat' päteviä... ja hauskoja ! Tänä keväänä värit ovat murrettuja, joten niitä shokkivärejä ei tänä keväänä nähdä. Värit muistuttivat syksyä.

The show totally opened my eyes. I have so many crazy ideas ! Show was hmm, showy. Models were beautiful and 'presenters' were qualified and funny. This spring, colours are hacked, so there will not be shock colours. It's like autumn ! 

Ideana on siis leikitellä vastaväreillä !Ja kampauksissa disharmony - harmony  -tyylillä. Eli käytetään niitä perinteisiä tekniikoita, mutta samassa kampauksessa on sitä kapinaa, modernia, jotain uutta. On afrokiharaa, lainetta, todella kaunista sulkamaista polkkaa ja vaikka mitä ! 

So the idea is: color antibodies like red-green & orange-blue. In hairstyles, disharmony - harmony -is the thing. Using traditional techniques, but the same time using some modern rebel styles. There's so many ideas..


Sitten siihen kevään hiusmuotiin.. harmaa tuntuu olevan nyt todella in. Sekä pastellisävyt ja liukuvärit. Sivusiili ja piikkisuora tukka taitavat olla jo menneen talven lumia. Siis mun mielestä ! Piikkisuorasta tukasta puheenollen, mulle tehdään huomenna permanentti ! Oon niin innoissani ! Suoraan sanottuna melkeimpä vihaan suoraa tukkaa..

Then to the hairfashion of this spring.. grey is really in now ! Also the pastelcolors.  I think so. By the way, I hate straight hair ! BORING. something new pls ?
Mitä? Onko kreppaus tullut takaisin ? Kyllä. Kreppaamalla satunnaisia osioita, saa todella mielenkiintoisen lopputuloksen, kunhan viimeistelee huolella.

What ? Is crimping here again ? Yes. Crimping random sections and smoothing them into a low ponytail. COOL. 
Luonnollisuus - IN
Natural - IN

Pitkät ponohännät - IN
Long ponytails - IN

Kukkaprintti, boheemit laineet IN
Flowerprint, bohem waves IN


Sitten vielä IN -värit...
Then the IN colors..
Babylights !!


Pehmeät punaiset, kupari... IN
Soft reds, kopper.. IN

Noniin ! Siinä pieni katsaus hiusmuotiin. Ja nyt katsaus untenmaille ! Seuraavassa postauksessa muutama mun värjäysidea ! Öitä ! 

Susanna

Kaksin aina parempi..

MOI ! huhhuh, nyt on aika työn täyteinen viikko melkein takana ja siksi onkin aika kirjoitella kahdesta monivärjäyksestä sekä todella mielenkiintoisesta Color Zoom -15 näytöksestä ! Tänään toisessa postauksessa olis tarkotus myös kertoa tämän kevään hiusmuodista.

hi guys ! This week has been veeery busy cos I have dyed hair twice using at least two colours. Today I'm gonna write little bit about Goldwell's color zoom show and hairfashion of this spring.

1. Värjäsin koetyönä mun äidin hiukset, joista tuli mun mielestä todella kivat! Vaikka raidat ei erotu tukan seasta niin kirkkaasti, mutta tuovat ihanasti lämpöä ! Tässä alkutilanne, pesun jälkeen kylläkin..

1. First, I dyed my mom's hair. I'm so pleased ! The stripes doesn't show so well but they bring so much warmth ! 
Sitten tein raitoja* muutaman folion verran. Tyvivärin* levitin peilipaikalla ja pituuksiin eri värin* pullon avulla pesupaikalla.

*raitojen/stripes resepti: 6KR 20ml + 3% 40ml = 60ml
*tyvi/base: 6RB 15ml + 7N 15ml  + 3% 60ml = 90ml
*pituus/lenght: 6RB 60ml +3% 120ml = 180ml 
Vaikutusaika 20min.

Ja tässä lopputulos ! 
And that's it ! 

2. Sitten tuli mun siskon vuoro. Mielestäni aika radikaali muutos tehtiin mutta kaikista epäilyksistä huolimatta hiuksista tuli todella kivat ! Alkutilanne:

2. Then became my sister's turn. First my thoughts was like "omg too big change" " no way" "black is baaaaad colour". But when hair was dry, I was totally suprised. Stripes succeeded brilliantly ! before :


Siskoni halusi siis aivan mustat hiukset muutamilla kirkkaan punaisilla raidoilla. Huhhuh.. aika iso muutos, sillä musta lähtee vain vaalennusaineella. Yritin tätä kertoa ja selittää, mutta päätös oli jo tehty enkä siihen voinut millään vaikuttaa. Mutta ihan hyvä niin ! 

My sister wanted full black hair with intensiv red stripes. Wow.. big change. 

Ensin tein magmalla ne raidat*. Vitsi että tykkään tehdä magmalla ! Todella näppärä aine. Sitten goldwellin kestovärillä tyvi* ja pesupaikalla pituus* kevytvärillä. 

*raidat/stripes: /56 20ml + 3% 30ml = 50ml 
*tyvi/base: 2N 40ml + 3% 40ml = 80ml
*pituus/lenght: 2N 40ml + 3% 80ml = 120ml
vaikutusaika kestovärissä 30min ja kevytvärissä 20min.
ja tulos oli...... 


Todella kivat ! Ja musta väri sopi siskolleni hyvin. Siinä ne kaksi värjäystä ! Sain molemmista arvosanan 3. Kävimme siskoni kanssa päivän päätteeksi vielä kuvailemassa ulkoa ! Seuraavaan postaukseen ! 

Susanna


maanantai 2. helmikuuta 2015

Piilotetaan harmaita !

Moikkamooi ! Nyt on tulossa paljon postauksia..  Tänään kirjoittelen harmaiden hiuksien peittämisestä. Kun harmaita hiuksia lähdetään peittämään, täytyy katsoa harmaiden hiusten osuus. Minun ja Jennan asiakkaalla oli noin. 75%. Tyvi oli pitkälti harmaiden peitossa. Tässä alkutilanne ! Hius oli aika pörröinen ja suomut selvästi latvasta avoinna.

Harmaita hiuksia värjätessä täytyy muistaa esipigmentoida
Resepti :
Esipigmentoinnissa ei ole vaikutusaikaa, joten heti kun harmaat oli aineen peitossa, laitettiin väriä* päälle
*Värin resepti: 
Esipigmentointiaine ja väri olivat aivan saman värisiä, joten levittäminen oli haasteellista. Värin vaikutusaika 30 min. Viimeiseksi pesu, ja viimeistely. 
Olen itse todella tyytyväinen lopputulokseen ! Harmaat peittyivät hyvin ja väristä tuli hyvä. Tänään kuvailin permisvideota (voin laittaa linkin myöhemmin) ja huomenna luvassa Goldwellin color zoom 2015 näytös ja monivärjäystä. 

Susanna