maanantai 28. marraskuuta 2016

Blogitehtävä 1

Tein Lapista pikaisen mainoksen, sillä olen täällä asumassa joten aihe on tuttu. Lappia on myös helppo mainostaa, sillä siitä rakennetaan jatkuvasti yhä mielenkiintoisemmaksi alueeksi. Kaudesta 2016-2017 onkin tulossa erittäin kiireinen. Lappi kiinnostaa nyt ulkomaailmaa enemmän kuin koskaan ! Todella hieno asia, sillä hoidamme Lapin markkinoinnin paljon paremmin kuin Ruotsi. (Ollaan hei parempia kuin Ruotsi, torille??)
Halusin tuoda esille kaksi keskeistä asiaa ylipäätänsä lomailussa, majoittumisen, sekä toiminnan. Toin esille kummastakin muutamia asioita. Lupaan kertoa täällä blogissa myöhemmin myös aktiviteeteista jotka ovat hieman kiven alla !
Halusin kohdistaa mainosta perheille, ja myös helppoa joulua etsiville. Korostin maisemia, joulua, kaiken helppoutta. Itseltäni löytyy myös ihania muistoja lapsuudesta Lapista, joten toin sitäkin hieman mukaan.

(Ps. Jos nyt saisin tehdä mainoksen uudestaan, lisäisin poroista kuvan :)

Osa kuvista on mun omia, osa googlesta. Kuvat tulee aika nopealla syötöllä :D Toivottavasti video näkyy ja kuuluu oikein.