keskiviikko 3. toukokuuta 2017

PERMISKEVÄT

Heti aluksi laitan permisnäytön kuvat ! Näyttö meni hyvin, asiakkaana oli rohkea nuori mies jolle tein juuri sellaisen kiharan kuin oli tarkoitus. Halusin työhön hieman haasteellisuutta, sekä samalla tyylikkyyttä, joten tein laineen lainetekniikalla.  Muun pään rullasin tiiliskivitekniikalla, käytössä oli kolmea eri rullakokoa, pienin sin.pun. Laineen tein pätkärullilla, jotta saisin laineen kulman tehtyä kunnolla.




 Lopuksi vielä koetyö, rullauksia ja muita juttuja! Ihanaa kevättä !












 Koetyön tein kaksoisrullauksena, sillä latvaan haluttiin eri ainevahvuus.






sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

PARTURI-KAMPAAMO KUURA

Nyt olisi luvassa pieni esittely nykyisestä työssäoppimispaikastani. Kuura sijaitsee siis Äkäslompolossa, aivan lähellä somesta tuttua Jounin kauppaa. Liike perustettiin Iiris Salpakiven toimesta, jolla onkin 7 vuoden työkokemus alalta. Liike täytti juuri tammikuussa 3 vuotta ja Iiris on työskennellyt yksin kokoajan lukuunottamatta harjoittelijoita. Liikkeen sijainti on erinomainen, sillä turistit ja lomalaiset näkevät liikkeen hyvin. Walk in -asiakkaita siis riittää ja englannin kieltä tulee käytettyä.




Kuura tarjoaa kaikkia parturi-kampaamopalveluita. Myös ripsien -ja kulmien värjäys ja muotoilu. Kattavasti tuotteita mm. Goldwellilta ja Miraculokselta. Kuurassa on lämmin tunnelma, sekä iloinen asiakaspalvelu.

Työskentely täällä Lapissa on hyvin pitkälti kausihommaa. Kuura on auki koko vuoden, mutta ruuhkaa riittää eniten talvipuolella. Iiriksellä on kuitenkin jo kerääntynyt oma asiakaskunta, jolloin liikkeen auki pitäminen ympäri vuoden on mahdollista.

Kuuralta löytyy myös facebook sivut ja nettisivut ! Valitettavasti en onnistunut sisäkuvien latauksessa..





tiistai 28. helmikuuta 2017

Minun osaaminen

Oman ammattitaidon rakentuminen näiden kolmen vuoden aikana on vaatinut verta, hikeä ja kyyneliä. Jotkut asiat ovat olleet helppoja ymmärtää ja sisäistää, toiset taas vaikeampia. Jokainen osa-alue on ottanut oman aikansa. Pyrin kokoajan kehittymään ja ottamaan virheistä opikseni. Osa-alueiden pitäminen tasapainossa on ollut välillä haastavaa. Olen kuitenkin yrittänyt tiedostaa omia heikkouksia ja vahvuuksia, jotta osaan kehittää itseäni parhaiten.

Leikkausten suhteen olen omaan kehitykseeni tyytyväinen. Ymmärrän tekniikat ja näen kohdat mistä lyhentäminen on tarpeellista. Muoto-oppi on kehittynyt, mutta vieläkin vaatii enemmän kokemusta. Yritän kehittää itseäni tarkkuudessa. Kehälinjojen puhtaudessa lähinnä. Osaan luoda hyviä lopputuloksia, mutta vaatii vielä ihan hitusen tarkkuutta, varsinkin kun on valtavasti hiusta.
     Leikkauksissa olen aika hyvin pysynyt aikataulussa (naiset 1h, miehet 30min), mutta aina jos on hankalampi lähtökohta, aika saattaa venyä. Toisinaan on hankala nähdä, miltä leikkauksen kuuluisi näyttää. Olen yrittänyt pitää tasapainossa tehokkuutta, sekä laadukasta palvelua. Välillä on hankalaa tehdä nopeasti, mutta erittäin hyvää jälkeä. Huomaan itsessäni välillä myös turhautumista, sillä en ole kärsivällinen. Jos en saa heti sen näköistä kuin haluaisin, tulen helposti epävarmaksi.

Väreissä koen omaavani hyvät perustaidot. Myös tällä osa-alueella kaipaan vielä kokemusta. Esim. eri lähtötilanteissa toimiminen. Milloin kannattaakin laittaa voimakkaampi hapete ja milloin ei ? Ymmärrän väriympyrän käyttämisen käytännössä. Osaan myös erilaisia tekniikoita ja käytän väriä kustannustehokkaasti. Valitettavasti en ole käyttänyt tiettyä värisarjaa niin pitkään, että osaisin turvallisesti soveltaa. 

Permanentteja olen tehnyt pääosin koulun asiakaspalvelussa. Ymmärrän perusasiat, ja osaan tarvittaessa soveltaa. 

Omaan asiakaspalvelu- ja vuorovaikutustaitoon olen tyytyväinen. Osaan palvella kohteliaasti ja yritän antaa itsestäni hyvän kuvan. En pelkää asiakkaan kanssa keskustelua. Osaan myös myydä tuotteita, jotka sopivat asiakkaalle. 



Tässä pieni itsearvionti osaamisesta ! Oppimista tapahtuu kokoajan eikä koskaan tulla valmiiksi ;) 

perjantai 10. helmikuuta 2017

Päivitystä !

Heippa ! Oon huomannut olevani tositosi surkea ottamaan kuvia "ennen ja jälkeen" -tyylillä, mutta nyt ihan tänne laittamista varten otin muutamasta tämän viikon työstä ! 

Leikkauksia olen tehnyt rutkasti enemmän kuin värejä. Olen kuitenkin nyt viimeisenä vuonna alkanut oikeasti sisäistämään, millaisia värejä asiakkaalle on järkevä ehdottaa. Vaikea selittää, mutta pointtina se, että väri jonka teen asiakkaalle olisi paras ja toimivin vaihtoehto. Esim. alemman kuvan asiakas halusi hieman vaaleammaksi, mutta ei ole ahkera kampaajalla kävijä, joten tein raitoja vaalennusvärillä. Pieni oivallus jollekin, mutta mulle aika iso askel ! 

Kuukausi jäljellä tätä "lappielämää".. niin se aika kuluu ! Pian tulossa myös vähän isompi työssäoppimispaikan esittely.
ps. pahoittelen kuvien huonoa laatua.. 





-Susanna-