keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Mitä mulle kuuluu ?

Moi taas ihan hiiiirveeen pitkästä aikaa ! En oo mukamas ehtinyt kiireiltäni postaamaan mitään "mitä mulle kuuluu?" -tyyppistä juttua, mutta rasti seinään, nyt mä sen teen.
   Tämä koko 2. vuosi on ollut mun osalta yhtä säätöä. Oon joutunut punnitsemaan monia asioita. Ihan kuin olisin koko syksyn ollut eräänlaisessa sumussa opiskeluiden suhteen, sillä ajatukset olivat ihan muualla. Polven tilanne, poikaystävä, molemmat sekoittivat omalla  tavallaan mun pään, heh. Välillä tulee aikoja jolloin tää ala ei kiinnosta pätkääkään, mutta onnistumisien ja uusien kiinnostavien juttujen avulla esim. kisat, saan sen taas nousemaan. Tällä hetkellä kuitenkin stressitaso on jossain pilvissä, sillä lauantaina olisi tarkoitus muuttaa (!!!), osallistun kampauskisoihin joihin on treenattava hullun lailla, sekä yllätys yllätys, tuleva polven operaatio. Mun on oikeesti myönnettävä, että on ollut todella hankalaa keskittyä täysillä opintoihin samaan aikaan kun jalasta saa aina vaan huonoja uutisia. Ne uutiset on varjostanut opintoja ihan 1. vuoden syksystä lähtien, eikä loppua näy.
        Meillä on ollut nyt kampauskurssi 2, joka oli paljon kattavampi kuin ensimmäinen kurssi. Kävimme paljon eri tekniikoita läpi. Rulla, solmut, silmukat, laineet, banaaninuttura, sormikihara jne.. laitan nyt muutamia kuvia tuohon alas.

Värikurssi 2 oli myös ihan super, käytiin kestovärejä ja vaalennusaineita läpi. Monivärjäysasiakkaalle piti käyttää ainakin kahta väriä ja yhtä kohtaa oli vaalennettava ainakin 2 astetta. Mun asiakas halusi harmaat. Kyllä, kuuluisa ja hyvin pinnalla oleva granny tukka. Ikävä kyllä sellaista ei tullut, sillä se olisi vaatinut lisää vaalentamista tai muita sävyjä joita ei valitettavasti ollut saatavilla. Mutta, tyveen laitoin ihan normi kestoväri 5N&5BP, latvaa vaalennettiin ja laitoin sekaan cool liftiä, jonka siis voisin ylistää maasta taivaisiin. Sen jälkeen koitettiin vaikka ja mitä, mutta ïkeltainen ei taittunut tarpeeksi. Lopputulos oli silti kiva !

Harmaanpeittokokeessa käytettiin SW absolutes sarjaa, joka on myös aivan loistava, sillä se takaa 100% ilman esipigmentointia. Tehtiin myös raitoja sekaan samalla sarjalla.

Vaaleasta tummaksi värjäyksessä piti tummentaa ainakin kaksi astetta. Koe tehtiin miehelle. Pääliosaan muutama vitosen tummia palkkeja ja magmalla vaaleampia palkkeja. Esipigmentointi tehtiin siis tummiin palkkeihin lisäämällä /75 joukkoon !