torstai 7. huhtikuuta 2016

Toinen kampausnäyttö

Moikka ! Eilen sain siis viimeisen kampauksen tehtyä. Tässä vähän kuvia. Ainiin ja meikki myös ! Ensimmäistä kertaa ikinä sain kiharanutturasta siistin !!







tiistai 5. huhtikuuta 2016

Hiusstudio Merinell

Moikka ! Toivon nyt todellakin että kuvien lataaminen onnnistuu.. sillä nyt mun on tarkoitus esitellä työssäoppimispaikkaani, joka siis on Salon keskustassa sijaitseva Hiusstudio Merinell. Viime vuonna olin Salon Headlinessa, mistä löytyy myös postaus. Merinell on siis alunperin perustettu Helsinkiin vuonna 1969, mutta nykyään kaikki liiketoiminta on Salossa. Merinellillä on siis kaksi liikettä, toinen pienempi liike kauppakeskus Plazan toisessa kerroksessa ja suurempi Länsirannassa. Merinell on koko perheen parturi-kampaamo, sillä monet asiakkaista ovat koko ikänsä käyneet juuri siellä ja käyvät nykypäivänä myös omien lastensa kanssa. Henkilökunta on erittäin ammattitaitoista. Ilmapiiri on loistava ja kaikki toimii, asioista voidaan puhua. Olen saanut apua kun olen sitä kaivannut, vinkkejä, neuvoja, risuja ja ruusuja. Merinell on minulle paras paikka kehittyä ja jatkaa oppimista. Tunne siitä, että tässä on liike jossa haluan tulevaisuudessa tehdä töitä ja kasvattaa ammattitaitoa on nyt vallannut !











Merinellissä tehdään kaikkia kampaamo- ja parturipaveluita. Tuotteita on monipuolisesti, mm. Redken ja Evo. Värit tehdään Lorealin tuotteilla. Asiakkaille tarjotaan luettavaa, kahvia, teetä ja keksejä. Hierovat pesutuolit ovat niin huiput ! Merinell panostaa mm. asiakaspalveluun ja työn laatuun. Some on myös hallussa joten käykäähän tykkäilemässä  @hiusstudiomerinell !










Olen nyt suorittanut yhden kampausnäytön ja meikin, tässä kuvat !






Kiitos siskolleni Tiialle :)